Maailma

Maailma on erillään meidän tuntemastamme maailmasta, ja tällä tietyllä alueella jolle impron tapahtumat sijoittuvat, ei elä ihmisiä. Aikoinaan ihmisiä on ollut alueella, mistä on todisteena kylät ja rakennukset, joita koirat ovat aikojen saatossa muunnelleet magialla. Jotkut koirat ovat asettuneet elämään kyliin, joissa on myös kauppiastoimintaa vaihtokaupan periaatteella. Myös laumayhteisöjä on olemassa, ja kaikki koirat eivät ole koskaan edes käyneet isommissa kylissä.

Eläinten kirjo koostuu suureksi osaksi koirista ja metsien ja arojen eläimistä, kuten hirvistä, jäniksistä, karhuista, käärmeistä... Koiraeläinten kasvava populaatio on verottanut kilpailevia lajeja, ja toisinaan myös saaliseläinten määrä on niukka. Myös muut eläimet osaavat käyttää magiaa jossain määrin, mutta koirat ovat magian pääkäyttäjät.

Magiaa on kaikkialla. Se ei ole kuitenkaan jakaantunut tasaisesti, ja toiset koirat ovat myötäsyntyisesti voimakkaampia magiankäyttäjiä kuin toiset, ja pienellä osalla koirista ei ole magiakykyjä ollenkaan. Jotkut koirat tahtovat erikoistua vain tietyn magian osa-alueen taitamiseen, mutta useampia taitoja voi oppia jokaiselta päälinjalta. Se, miten taitava on käyttämään magiaa, riippuu omasta viitseliäisyydestä ja siitä, kuinka paljon magiapotentiaalia koiralla on. Taitoja ei opita hetkessä, ja jo yhden kyvyn täydelliseen osaamiseen menee jopa vuosia. Monet koirat opettelevat muutaman erilaisen kyvyn, mutta erikoistuvat niistä vain yhteen tai kahteen. Kaiken magian käyttäminen kuluttaa kantajansa energiaa, joskus jopa kantajan tajunnan menetykseen asti. Vahvat magiankäyttäjät voivat käyttää vaativampaa magiaa pidemmän ajan.

Asukit

Useimmat maan asukeista ovat aivan tavallisia koiria, jotka piilottelevat suurempia kykyjään. Rohkeimmat elävät kykyjensä kanssa aivan normaalisti tai jopa niitä räikeästi esitellen. Maagiset kyvyt puuttuvat kokonaan niiltä, jotka ovat kohdanneet magiavarkaita. Nämä varkauden uhrit eivät voi enää oppia käyttämään magiaa, mikä on kova pala, sillä magia on kuulunut koirien elämään vuosisatojen ajan. Yleensäkin koiran elämänvoima heikkenee magiavarkauden myötä. Magiavarkaat osoittavat eniten mielenkiintoa voimakkaimpia magiankäyttäjiä kohtaan, mutta myös ne, jotka pystyvät omaksumaan useita kykyjä ovat haluttuja.

Magiavarkailla on pieni eliittijohtoryhmä, jotka kaikki osaavat sielumagiaa ja magian varastamista ja sen suuntaamista. Alaiset tuovat joko löytämänsä sopivat uhrit paikan päälle fyysisesti tai uhreiltaan varastetun magian eliitille, joka säilöö magian erityiseen suureen kiveen, josta magiaa voi käydä hakemassa. Kiveä he kutsuvat ovaaliksi sen muodon vuoksi, eikä kuka tahansa saa sitä hyödyntää. Varkaat ovat yleensä keskivahvoja magiankäyttäjiä. Niillä ei ole mitään erityisiä ryhmätunnuksia, ja ne tunnistavat toisensa lähinnä ulkonäöltä. Kuka tahansa, myös ryhmään kuulumaton yksilö, voi ryhtyä palkkionmetsästäjäksi, jotka toimivat magiavarkaiden piikkiin: toisaalta suurien saaliiden kaatamiseen tarvitaan usein vähintään yhtä paljon magiaa kuin kohteella on, eli saattaa käydä niin että myös palkkionmetsästäjästä tulee magiavarkaan kohde. Oveluus on tärkeä ominaisuus palkkionmetsästäjillä, ja tuodessaan erityisen kyvykkään uhrin he saavat kunnon palkkion.

Muinot (lyhennös ”muinaisesta”) luotiin kauan ennen nykyisiä sukupolvia myyttisen muinaisen voiman toimesta. Hiljalleen heikentyvä muinainen voima irrotti itsestään magian päälinjaukset omiksi astioikseen, jotta muinainen voima voisi elää ikuisesti. Astiat saivat koiraeläimen muodon ja kyvyn hallita kaikkia oman magiapäälinjansa taitoja, mikä herätti muissa koirissa kunnioitusta ja pelkoa. Muinot elivät kauan yhdessä, mutta alkoivat aikojen saatossa erkaantua toisistaan erimielisyyksien vuoksi. Samalla niiden maagiset voimat alkoivat heikentyä. Sielumagian muinon kerrotaan lopulta tahtoneen lisää voimaa, ja magianvarastajien joukko alkoi muodostua sielumagian muinon antaessa joukkiolleen magianvarastamisen kyvyn. Samalla muut muinot joutuivat joukon hampaisiin, ja mahtavista voimistaan huolimatta muinojen täytyi piiloutua. Kukaan ei enää varmaksi tiedä, miltä muinot näyttävät, mutta heidän kaikkien uskotaan olevan vielä olemassa, sillä muinot elävät niin kauan kuin magiaa vielä on maailmassa jäljellä. Vuosikymmeniä muinot ovat olleet piilossa, ja vain sielumagian muinon olosija tiedetään – hänet on vangittu magiavarkaiden luolastoon, jossa hän on vain varjo entisestä uljaudestaan, kun hänen voimiaan on aikojen saatossa varastettu ovaaliin. Muinot eivät pysty lisääntymään.

Magian päälinjoja tunnetaan viisi. Käytännössä kykyjen linjauksella ei ole merkitystä, sillä magiaa voi jokainen oppia kaikista linjoista tasapuolisesti. Muinot ovat kuitenkin kykynemättömiä tähän, sillä ne ovat erikoistuneet vain yhteen päälinjoista, mutta hallitsevat sen jokaisen kuviteltavissa olevan kyvyn.

  • Sielumagia. Tähän linjaan kuuluvat elämän ja magian virtausten ymmärtäminen ja hyödyntäminen. Mm. kuolemattomuus, elämänvoiman lisääminen/ehdyttäminen, magian varastaminen ja suuntaaminen, kuolleiden herättäminen...

  • Luomis- ja muunnosmagia. Linjaan kuuluu ympäröivän maailman ymmärtäminen ja sen myötä maailman muokkaaminen ja asioiden luominen. Mm. kehon muokkaaminen, asioiden luominen tyhjästä, materiaalien muokkaaminen ja valmistaminen, olentojen luonti, telekineesi...

  • Parannusmagia. Linjaan kuuluu parantaminen sen eri muodoissa ja myös voimakilpien ja -suojien luominen. Mm. vammojen ja sairauksien parantaminen, kestävyyden lisääminen, magiakilpien luonti...

  • Mielenhallintamagia. On tunnettu myös illuusiomagiana. Linjaan kuuluu epäaitojen kuvien ja hologrammien luominen sekä toisen mielen manipuloiminen. Mm. mielikuvien istuttaminen, telepatia, aistiharhat...

  • Elementtimagia. On tunnettu myös luonnonvoimamagiana. Linjaan kuuluu elementtien hallitseminen ja hyödyntäminen. Mm. tulen, veden, valon ja pimeän hallinta, energian kuten sähkön ja voiman manipulointi...

    Eri linjauksien kykyjä voi yhdistellä, esimerkiksi koira voi luoda itselleen taistelussa parantavan suojakilven, joka aiheuttaa samalla harhakuvia vastustajalle – tällöin yhdistelmä on illuusio- ja parannusmagiaa. Sinun ei tarvitse pelkästään käyttää yllä listattuja taikavoimia, vaan voit keksiä myös omasi. Vain luovuus on rajana!

    Jos käyttäjä on voimakas tai eri kykyjä on useampia, magialukon käyttäminen on lähes pakollista. Magialukko muodostaa ikään kuin kilven käyttäjälleen, jotta tämä ei purskauttelisi magiaa hallitsemattomasti ympärilleen. Magialukko on jalokivellä koristettu esine, usein kaulakoru. Lukon tekemiseen tarvitaan ainakin jalokivi ja materiaali, johon jalokivi tahdotaan upottaa. Itse esineen valmistaa luomis- ja muunnosmagian osaaja, ja sielumagian osaaja tekee esineestä sellaisen, että käyttäjän magia toteutuu (”lukittuu”) oikeassa suhteessa. Mikäli lukko on liian voimakastehoinen, magian käyttämiseen tarvitaan enemmän energiaa, jolloin magian käyttämisestä saattaa tulla jopa mahdotonta. Mikäli lukko taas on liian heikkotehoinen, magia purkautuu edelleen hallitsemattomasti, usein väärissä tilanteissa. Lukon tehokkuutta voi muuttaa sielumagian osaajan toimesta, ja kaikki magialukot tehdään mittatilaustyönä käyttäjän toiveiden perusteella. Vaikka varsinaista rahayksikköä ei ole käytettävissä, valmistajat pyytävät yleensä kohtuullisen palkkion työstään, oli se sitten esimerkiksi magiaa, ruokaa tai palveluksia.

    Ulkoasu © Pilvimarja 2008 / muikkunen
    Ulkoasun kuvat © keke, Makku, Zerwolf
    Muokkaus © Makku

  •